maanantai 25. kesäkuuta 2012

Vaaleanpunaisia unelmia

Sadekaan ei himmennä vaaleanpunaisten prinsessojen rinneangervon ja harjaneilikoiden hehkua. Riippaherne kumartuu niiden ylle kuin suojeleva isoveli. Nämä harjaneilikat olivat niitä ylimääräisiä, joille ei syksyllä löytynyt paikkaa kukkapenkistä. Lykkäsin ne vaan tuohon pensaan juurelle nurmikon reunaan ilman sen kummempia kaivuutöitä. Ihmeellistä, mutta siinä ne vaan kukkivat kuin olisivat siinä aina olleet.
 
Juhannusaattona oli aurinkoista, mutta sen jälkeen onkin sadellut lähes tauotta. Kun ulos ei ole viitsinyt mennä, olen suunnannut kirjahyllylle. Työkaveri lykkäsi mukaan kirjan nimeltä Kasvihuone. "Se lahja tuli kalliiksi", totesi mieheni. Kuuden neliön kasvihuoneeni alkoi kirjaa lukiessa tuntua toivottoman pieneltä ja ankean tylsältä. Eihän mulla ole mitään automatiikkaakaan siellä, lampuista tai lämmittimistä puhumattakaan. Samalla poskille nousi harmin ja häpeän puna. Nyt tiedän, mitä kaikkea minun olisi pitänyt tietää kasvihuoneesta ennen kuin sellaisen perustin. Toisaalta uskon kokemukselliseen oppimiseen ja siihen, että kantapää on oppimisen kannalta tärkein ruumiinosa.

Eilisen illan vietinkin netissä surffaille. Päädyin Ruotsiin - siellä on kaikki paremmin. Miksi suomalaiset sanovat kasvihuone kun taas ruotsalaiset orangeri? Tai växthus - sekin on sentään talo eikä huone. Kyllä ihan varmasti tomaatti maistuu paremmalta, jos se kasvatetaan koristeellisessa ja korkeassa orangeriassa kera sitruunapuun ja trooppisten kukkien. Miksi Suomessa kaiken pitää olla niin käytännöllistä ja hyödyllistä? Suomalaiset työkalutkin ovat ergonomisia siinä missä ruotsalaiset esteettisiä. Puutarhanhoidolla tarkoitetaankin Suomessa yleensä hyötytarhaa. Missä on kaikki unelmointi, hehkutus ja hömpötys, jättimäiset kukat, perhoset ja viiniköynnökset? Ei tässä nyt enää pula-aikaa eletä - tomaatteja saa kaupastakin. Tarkoitus kai on nauttia harrastuksesta, tuottaa mielihyvää kaikille aisteille. Kyllä ruotsalaisia kasvihuonemalleja tuodaan Suomeen, mutta vain niitä tylsiä ja yksinkertaisia. Oi oi, millaisia ihanuuksia Ruotsista löysinkään! Unelmoin sellaisesta, jossa on muurattu kivijalka, valkoiset puitteet, pienet ruudut (jotka tuovat vanhaa tunnelmaa), korkeat seinät, mielellään koristelistoja ja torneja ja kaikkea muuta tavattoman tarpeellista, kuten antiikkikivilattia, kattokruunu, riippukeinu ja romanttiset varjostusverhot. Saa siellä olla myös käytännölliset valot, lämmittimet ja kastelulaitteet. http://rexton.se/vaxthus tai http://www.classicum.se/  tai http://www.swedengreenhouse.se/ Pahinta on, että mies ei osaa hänkään vetää hätäjarrusta, kun uhkaa taas lähteä homma lapasesta. Istuttiin siinä yhdessä päät kallella huokailemassa, että tommonen meille sitten joskus... Jos muistaisin joskus lotota...

Koska juuri tänään ajattelen, että kasvihuoneeni on köyhä ja ruma eikä sitä mitenkään voi kutsua orangeriaksi, kiersin sen kaukaa. Sen sijaan kuvasin allt underbart ja kuvittelin olevani ruotsalainen husmor.

Teevadin kokoiset kärhönkukat värjöttelevät sateessa. Mina älsklingar!
Puutarhassamme kasvaa punaisia belliksiä monessa kukkapenkissä. Nurmikolle hiipineitä karkulaisia olen ottanut ruukkuihin kasvamaan. Ne aloittivat kukinnan varhain keväällä. Och blommar fortfarande.
Kiinanlaikkuköynnös tekee vihdoin kolmen vuoden odotuksen jälkeen valkoisia ja vaaleanpunaisia laikkuja. Va roligt!
Oi-joi, så söna! Punapäivänkakkarat ovat iki-ihania sateesta huolimatta.
Kedon kaunotar päivänkakkara vierailee omenapuuni alla. Välkommen!
Punaiset lupiinini ovat kuin suoraan prinsessasadusta. Härliga!
Pelakuut ovat hieman ränsistyneet päiviä kestäneessä sateessa, men de är fortfarande mycket vackra.
Kyllä krassin kukkakin on ihan kaunis, mutta nämä lehdet ovat fantastiska.

2 kommenttia:

  1. Ymmärrän näkökantasi, mutta taidan olla itse juuri tuollainen käytännöllinen suomalainen. Haluan puutarhasta satoa. Onneksi jokainen voi tehdä puutarhastaan sellaisen kuin haluaa -oli se sitten pioneja tai papuja. Pohdin kirjoitustasi hiukan omassa blogissani ja lainasin siihen pätkän kirjoitustasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma puutarha on aina paras sellaisena kuin itse sen haluaa. Onneksi kukin saa päättää, mitä asioita puutarhassaan painottaa. Toivon sinulle oikein runsasta satoa ja iloisia päiviä kasvimaalla, jos se on sinulle se, mikä tekee sinut onnelliseksi. Tärkeintä on tietysti, että tekee sitä mistä nauttii!

      Itse sain lapsena yliannoksen kasvimaan kitkemistä, perunapeltoa, marjojen keräämistä ja omenamehujen keittämistä, joten en ole halunnut rasittaa itseäni samalla asialla enää aikuisena. Jotain hyötykasveja toki kokeilen, ja on hauskaa saada vähän satoakin, jos sattuu onnistumaan, mutta enemmän kokeilen uteliaisuuttani kuin vakavasti viljellen. Pidän kovasti kukista, ja siitä puutarhaharrastukseni alkoikin. Minulle puutarhanhoito on ennen kaikkea oman erityisen tilan luomista, väriterapiaa, valoja ja varjoja, lehtikattoja ja sammalmattoja. Jos jokunen mansikka, tomaatti tai yrtti liikenee pöytään asti, se riittää minulle oikein hyvin. Voihan olla, että innostun hyötyviljelystä tosissani joskus myöhemmin.

      Poista