keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Siemenestä kasvu alkaa


Mirrinminttua on helppo kasvattaa siemenistä. Se on upea reunuskasvi, kukkii pitkään ja on kasvutavaltaan tiivis. Kissamme rakastaa sitä ylenpalttisesti, kierii sen päällä ja näykkii hampaillaan. Kasvi ei pane rakkaudenosoituksia pahakseen. Taipuisat varret eivät katkeile kissan käsittelyssä.


Sain ensimmäisen pienen pihaplänttini vuonna 2000. Rivitalopihassa oli valmiina muutama perennapenkki, mansikkamaa ja pensaita. Aluksi en tiennyt niistä mitään, en tunnistanut enkä osannut hoitaa. Lukemalla tieto lisääntyi. Samassa suhteessa myös kiinnostus heräsi. Ensimmäinen todellinen puutarhatekoni syntyi pakon sanelemana: Taloyhtiön päätöksellä etupihan orapihlaja-aidat leikattiin maata myöten matalaksi. Halusimme jonkinlaisen näkösuojan. Kun en muutakaan osannut enkä keksinyt, idätin linnuille tarkoitettuja auringonkukan siemeniä talouspaperin päällä. Olin kuullut, että se on helppoa. Kas, ne itivät. Tökkäsin ne maahan. Ne kasvoivat. Ja kasvoivat. Ja tekivät hienon näkösuojan pihan laidalle. Tunsin valtavaa ylpeyttä!

Sitten raparperi kukki. Oi voi. Kuulin jälkeenpäin, että sen ei saisi antaa kukkia. Mutta kukasta tulee siemeniä. Uteliaisuuttani otin siemenet talteen ja pistin purkkiin seuraavana vuonna. Nekin itivät! Silloin viimeistään hurahdin. Olinko minä omin pikku kätösin todella tuottanut raparperin taimia? En ehtinyt istuttaa niitä rivitalon pihaan, kun jo muutimme nykyiseen paikkaan. Ne kasvavat nyt täällä. Niitä on jo jaettu ja siirretty ja annettu muillekin. 

Innostukseni lähti siis ennen kaikkea siemenistä ja kasvun ihmeestä. Ostan kyllä välillä valmiitakin taimia, mutta kaikkein suurimman ilon saan siitä, jos penkissä rehottaa itse siemenistä kasvatettuja perennoja tai kesäkukkia.

Piiankieli on minulle uusi tuttavuus. Mitähän näistä tulee?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti