perjantai 24. kesäkuuta 2011

Päivän vihreät

Vihreä on puutarhan perusväri. Se onkin lempivärini. Vihreästä löytyy enemmän erilaisia sävyjä kuin mistään toisesta väristä: On kirkkaat ja sameat, murretut ja puhtaat, synkät ja pastellit, turkoosit ja limenvihreät, siniharmaat ja hopeat.

Ei ihme, että kokemattomista nuorista sanotaan, että he ovat "vihreitä". He ovat viattomia ja puhtaita, kasvunsa alussa, mutta vielä vähän raakileita. Heleä vaaleanvihreä on toivon ja kasvun väri.


















Nukkapähkämöä kutsutaan myös lampaankorvaksi. Sen karvainen pinta on ihanan silkinpehmeä. Väri on ainutlaatuisen ihastuttava hopeanharmaa. Kun kukkavarret leikkaa kukinnan jälkeen, kasvusto säilyy tuuheana koko kasvukauden. Kasvi leviää voimakkaasti ja kaipaa säännöllistä jakamista. Yhdestä siemenpussillisesta sain valtavan määrän taimia. Kasvia kasvaa meillä neljässä eri paikassa - ja taas saisi jakaa.

Puutarhan tärkeimpiä vihreitä ovat ainavihannat havut. Meidän suosikkejamme ovat kolme riviin istutettua valkokartiokuusta, joita kutsumme tonttusiksi. Ne ovat kolmoset samasta poikueesta, mutta veljekset ovat kasvaneet eri tahtiin. Ne seisovat sievästi pituusjärjestyksessä tuuheina ja ylväinä talon varjoisella pohjoisella seinustalla.

Kotkansiivet sain hyvältä ystävältäni, jonka luona ne menestyivät vähän liiankin hyvin. Ne pyrkivät kaappaamaan kukkapenkin kokonaan. Neuvokas ystäväni kaivoi ne maasta ja istutti uudelleen valtavien muovisoikkojen sisään siten, että poisti soikoista pohjat ja upotti ne kokonaan maahan. Näin kasveille rajattiin selvä oma tila, josta ne eivät hevillä ole päässeet leviämään. Itselläni kasvi ei menestynyt ollenkaan yhtä hyvin. Pari vuotta se kitui kuivassa paikassa, kunnes otin taimet jättiruukkuun talon sisäänkäynnin viereen. Paikka on koko päivän varjossa. En ollut saanut mitään muuta viihtymään siinä. Mutta kotkansiipi viihtyi! Nyt se on kasvanut ruukussa jo neljä vuotta eikä ole pannut kahta ennätyskylmää talveakaan pahakseen. Oletin, etä joudun kastelemaan sitä jatkuvasti, mutta hyvin se on pärjännyt sillä, mitä taivaalta on tullut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti