Eilen illalla sade piti sopivasti taukoa, että ehdin tekemään muutamia taimihommia. Istutin laatikoista omiin ruukkuihin siperianunikot, punapäivänkakkarat ja harjaneilikat. Osan siemenistä kylvin niin myöhään keväällä, että taimet eivät tänä vuonna ehdi kukkia. Mutta ei minulla on kiirettä. Perennoita on siitä kiva kasvattaa, että ei ole niin tarkkaa ajoituksen kanssa. Jos eivät ehdi kukkia nyt, niin kukkivat sitten ensi kesänä. Ja seuraavana. Ja seuraavana...
Kesäkukkien kanssa myöhästyminen sen sijaan haittaa, koska kukinta saattaa jäädä kokonaan kokematta. Epäilen, että rusoikikukkien kanssa käy nyt niin. Silti jaoin ne eilen ryhminä ruukkuihin. Se ei kadu, joka yrittää. Se katuu, joka ei edes yrittänyt.
 |
| Tuija-aidan reunalla on pitkä muuri, jonka päällä on hyvä kasvattaa taimia. Taimikasvatuslaatikot nikkaroin ihan itse muutama vuosi sitten isännän pajalla. (Olen hyvin ylpeä!) Mittasin, sahasin ja ruuvasin kasaan kaiken muun itse, mutta mieheni teki venevaneriset pohjat. Pistosaha oli minulle liian pelottava kapine. Reunat ovat jätelautaa, mutta pohjan vaneri ostettiin rautakaupasta. |
 |
| Osan taimipurkeista änkesin kasvihuoneeseen tomaattien ja paprikoiden juurelle. Joka neliösentti on nyt hyötykäytössä. |
 |
| Kun sade alkoi uudelleen, siirryin olohuoneen laittialle. Harjaneilikoita tulikin sitten enemmän kuin olin suunnitellut. Mihin ihmeeseen vielä joudun kaikkien purkkieni kanssa? |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti